Olinpa perjantaina todella ahkera ja menin taas tekemään tytöille jäljet :) Kävin tsekkaamassa cittarin "pellon" ja oli sen verran kuivassa kunnossa että päätin polkea molemmille sinne yhdet jäljet.

Ensin tein Qiralle ja sitten Herille, eli Herin jälki sai muhia hieman kauemmin kuin Qiran.

Herin jälki oli n. 100 askelta pitkä ja kaartui loivasti oikealle, ois pitänyt olla pidempi mutta meikäläisen jalkalihakset eivät suostuneet jatkamaan pidemmälle =) Joka askelleella oli pieni kuivamuonan pala. Alku oli aivan kaameeta sähellystä; Heri kynti välillä turvallaan peltoa kun oli niiiiiin intona menossa eteenpäin. Nokka ei onneksi juurikaan noussut vaikka muuten tupeksikin... Rauhoittui lopulta onneksi, ja kiittelin että olin tehnyt kunnon jäljen koska loppujälki meni jo paljon paremmin. Ei tarvinnut kahdella kädellä roikkua epätoivon vimmalla jälkiliinassa kiinni, vaan sain pidettyä sitä ihan yhdessä kädessä. Loppuvaiheessa kerran yritti ryysiä, ja kun nyppäsin kunnolla vastaan niin Heri vilkas mua pikaisesti ja jatkoi sitten jäljestämistä...

Torstaina oltiin Lihasulassa pitkällä lenkillä ja tuli otettua jonkin verran kuviakin, löytyvät täältä. Heri täytti tuolloin muuten jo 11kk :)