Keskiviikkona käytiin reenailemassa Minnan & Eddien kanssa, piti ammuskella junnuille mutta pyssy oli kateissa. Otin Herillä liikkeestä maahanmenoa joka alussa onnistuikin ihan ok mutta sitten katosi ajatus. Otettiin myös paikkamakuu joka onnistui kaveruksilta oikein hyvin. Hyppyä reenattiin niin että Minna oli toisella puolella evästämässä Heriä ja hyppyytettiin neitoa edestakaisin, vauhdilla mentiin kuten aina. Eddie oli sitä mieltä että mamma on tylsä eikä sinne kannata mennä happy0035.gif Ens kerralla vois koittaa sitä että Minna antaa Herille kapulan ja kattoo mitä neiti sen kanssa tekeepi. Otin myös A-esteen kun kentällä on myös loivempi versio, ja varsin kevyesti Herhiläinen sen ylitti.

Illalla kävin liikkuroimassa Tamskin kisoissa, alokasluokan paikkamakuun ja avoimen kokonaisuudessaan. Hieno homma tässä helteessä... Nyt sentään muistin juoda winking0001.gif Avoimen koirien taso oli melko kirjava, pari aivan ihastuttavaa suoritusta (taisi olla mitalikolmikko) mutta myös sellaisia mistä näki ettei suhde ole ihan kunnossa ohjaajan ja koiran välillä. Oli muuten ilo ohjata Merja & Kipi kolmanteen avoimen luokan ykköseen, tätä paria on ilo liikkuroida kun ohjaaja ei koikkelehdi ylimääräisiä ja koirakin toimii. Onnittelut TK2:sesta!!

Tokon jälkeen hurautin äkkiä Niihamaan agilityreeneihin, vähän vähälle jäi reenailut mutta ne oli sitäkin laadukkaammat... Radat tuntuu aina vaikeilta, mutta kun on hyvät kouluttajat jotka vääntävät rautalangasta ohjauskuviot niin Hoo menee käsittämättömän hyvin! Olin ekan radan jälkeen taas ihan pöllämystynyt että miten ihmeessä se menee just suunnitelman mukaan confused0065.gif  Mun on pakko saada joku videokuvaamaan meitä jotta näen miltä se touhu OIKEESTI näyttää! Ja kyllä me ehdottomasti startataan ensin agilityssä ja sitten vasta toko/pk-puolella happy0024.gif

Yhä odotellaan Herin juoksua, ens lauantaina on Salmen saalisviettikurssi ja sinne toivottavasti vielä päästään. Sovin jo agikouluttajien kanssa että kun Herillä alkaa juoksut niin pääsen Qira-muorin kanssa reenaamaan, minähän olen se joka näitä juttuja siellä opiskelee eikä Heri
winking0001.gif

Vielä pari kuvaa Terviksen näytelmästä:
(Kuvat: I.Karvinen)

1780041.jpg

1780042.jpg

1780043.jpg

Hieno häntä vai mitä happy0024.gif