Alkaa hoffilehti olemaan kasassa joten ehkä sitä jaksaisi taas tännekin kirjoitella vähän säännöllisemmin.

Unohtui aiemmin mainita, että Ilkka vallan innostui kouluttelemaan Heriä kun oli kuuntelemassa sitä Tommyn luentoa happy0054.gif Olin joskus todennut että Heri on niin pölhö ettei se ikinä opi antamaan tassua, vaan kuinkas kävikään? Luennon jälkeen istuin makkarissa tietokoneella, ja olohuoneesta kuului "Heri, anna tassu! Hyvä Heri!". Tuumin että no, siinähän huvittelevat, mutta Heripä oppi antamaan sitä tassua happy0024.gif Ja toinen asia minkä Heri on oppinut on haukkumaan käskystä. Tätä on reenattu mettälenkeillä, Qiran suosiollisella avustuksella...

Viime perjantaina oli taas agireenit, tällä kertaa ohjelmassa hyppyreenit ja puomi. Hyppyreeni sujui yllättävän hyvin, paljon paremmin kuin kesällä. Puomi meni myös hyvin, tosin alastulo ei ollut ihan sitä mitä halusin (Heri ei ollut kunnolla "kuulolla"), mutta parani loppua kohden.

Torstaina hakureeneissä Herille tehtiin viuhka, eli kaksi maalimiestä lähti samaan aikaan eri puolille. Katsoin kumpi kiinnostaa enemmän ja lähetin sinne ensin. Heri taas ynisi lähdössä eikä ollut pysyä nahoissaan
happy0024.gif Lähti kuin ohjus, ja tällä kertaa menin maalimiesten luo eikä he tuoneet Heriä. Heri käyttäytyi tosi hienosti molarilla, söi rauhassa herkkuja eikä yrittänytkään kiivetä syliin tai muuta. Tosin Heri ei luonteeltaan olekaan mikään ylisosiaalinen naamanpussaaja, mutta hyvä että on maltillinen.

Tokalle maalimiehelle Heri lähti vähän epäröiden, teki kuitenkin hyvän piston. Kolmas ja neljäs lähti taas samaan aikaan, kolmannelle lähti hyvin, neljäs oli vaikea kun jostain syystä vasemmalla ollut kivikko houkutteli liikaa... Heri lähti lopulta etenemään suoraan ja löytyihän se maalimieskin
happy0024.gif Harmi vaan että vikaksi jäi vähän epäonnistunut... Ensi kerralla otetaan kuulemma hajuhakua, sitä on joskus tehty raunioilla ja muistaakseni kerran metsässä Herin ollessa pieni.

Täytyy vielä kertoa Herin uusista makuelämyksistä; mandariini on melkoista herkkua neidin mielestä happy0053.gif Qira irvistää jos sille tarjoaa mandariinia mutta Heri mussuttaa tyytyväisenä eikä tunnu saavan tarpeekseen. Ja onpa neiti jo hiirenloukkuunkin tutustunut, siivotessani varastoa huomasin että pikkuneiti oli tullut seuraksi ja onnistunut saamaan hiirenloukun nenäänsä happy0009.gif Eipä se kovasti Heriä haitannut, ihmetteli vaan vähän punakuonon koristetta... Kun otin loukun pois nokasta niin Heripä olisi tunkenut nokkansa siihen uudestaan!

Lonkkakuviinkin on sitten varattu aika, eli maanantaina 8.12. saadaan vähän osviittaa siitä miten harasteluja jatketaan. Kuvautan lonkkien ja kyynärien lisäksi Herpan selän, Qiran hierojan suosituksesta. Haksu veli tulee mukaan joten Jaanalla on tuplasti jännättävää winking0001.gif