25.2. Hakuilua
Keskiviikkona päästiin hakuilemaan aika kovaan seuraan kun Kaarina järkkäsi ylimääräiset reenit. Mukana oli viime vuoden haun Suomen Mestari Nauru Ja kuudesta koirasta kaikki muut oli bordercollieita joista neljä Tendingin otuksia Hymy Mielenkiintoista oli todeta että samalla lailla ne mestaritkin reenaa kuin me taviksetkin. Ihan tavallisia ihmisiä nekin on Silmänisku

Herillä oli neljä ukkoa (kaksi siirtyvää) hajunhakuina. Nytkään ei tarvinnut edetä keskilinjalta kovin montaa metriä kun Heri antoi viitteitä että on hajulla. Heri sivulle (siis tää on jotain aivan ihanaa kun se tekee tän niin täpinöissään!!), remmi irti valjaista ja käsky. Heri lähti vauhdilla, mutta matkan varrella oli umpipiilo joka piti tsekata. Vähän aikaa Hoo funtsi asiaa ja sitten jatkoi täysiä maalimiehelle
Hymy Sen verran kuulin että Hanna (eli SM-haun voittajan Veetin omistaja) kysyi Kaarinalta että onko Herillä aiemmin ollut piiloja. Kaarina vastasi että ei, johon Hanna tokaisi että "Tosi hienosti!!" Hymy

Muut pistot oli taas suoria, ei yhtään turhia haahuiluja. On sillä hyvä nokka Hymy Toi sivulletulo on tosiaan aika upeeta, en tiedä miten Heri sen nyt on oikein keksinyt mutta se melkeinpä jo tarjoaa sivulletuloa kun ollaan vasta hakemassa hajua. Ikäänkuin sanoakseen: "Mää nyt tulisin äkkiä tähän sivulle, pliiis päästä mut jo!". Oon tosi tyytyväinen, vielä kun pystyisi tulemaan autolta keskilinjalle ilman että Heri kiskoo kahdella jalalla ja mää roikun naama punasena remmissä  Mutta eikös ole ihan hienoa että koiralla on intoa lähteä hommiin Silmänisku

Herillä oli molemmat maalimiehet vieraita, ja ehkä se vähän niitä vieroksui mutta ruoka maittoi hyvin eikä sillä ollut mitään kiirettä molarilta pois. Ja joka pistolle tosiaan mentiin eikä meinattu.

Ens kerralla uskaltaudun kokeilemaan heti pistoja ilman hajunhakua, varsinkin jos käy hyvä tuuli niin turhaan lähden maalimiehelle päin seikkailemaan ennen lähtöä. Katsotaan miten menee Hymy

Ainiin, Kaarina naureskeli Herille kun se on nyt todellakin KALJU, ja muutkin ihmettelivät että onko sillä ollut juoksu vai mikä. Naureskelin sitten siinä että "Meniskö täydestä jos selittäisin että tää on KÄYTTÖLINJAINEN HOVAWART" :) (Ja mulla oli muuten Gipstern-liivit päällä...)

26.2. Agilitykaahausta...
Torstaina mentiin siis mölliagikisoihin, ja arvatkaapa jännittikö Hymy Mietin myös että miten Heri suhtautuu tilanteeseen kun on paljon hälinää ja vieraita ihmisiä radalla jne. Mutta eihän tuo ollut moksiskaan Hymy Rataantutustuessani hoksasin että siellä on pituus mitä ei olla otettu Herille aikoihin, mutta Heri on sellainen loikkija että uskoin sen selvittävän sen ongelmitta. Rata alkoi vauhdikkaasti, vähän liiankin kun A-esteen kontakti jäi ottamatta Huuto Perhana, ja nää kontaktit on yks minkä halusin opettaa Herille kunnolla koska Qiralla on ollut niiden kanssa ongelmia. Seuraava ongelmakohta tuli pituuden jälkeen, siitä oli hyppy oikealle ja mulla herpaantui ohjaus kun oltiin menty niin vauhdikkaasti siihen asti. Ja sen hypyn jälkeen muurilla tuli myös kielto kun sähläsin jotain ihan outoa... Loppu mentiin taas vauhdikkaasti ja puomin kontakti tuli otettua kun karjaisin Herille "OTA!".

Herin aika oli rapiat 31 sekuntia, ja virheitä siis kolme eli 15vp. Ihanneaika oli 55sek, joten aika lujaa mentiin Nauru Ihan hieno fiilis jäi vaikka omat mokailut vähän harmittikin, mutta oli tosi hienoa että Heri keskittyi itse tekemiseen, ei haahuillit tai karannut moikkaamaan kavereita. Tässä Ilkan kuvaama kisavideo, kuvan laatu ei ole ihan parhain kun piti turvautua kännykkään digikameran jäätyä kotiin.



Ja mökkeilyä
Perjantaina lähdettiin taas mökille, lauantaina oli tiedossa sukulaistytön syntymäpäivät ja loppuaika oli tarkoitus ladata omat akut hoffilehden loppurutistusta varten... Heri pääsi taas vetohommiin, ja sunnuntaina sattui pieni haaverikin: olin toimittamassa jäniksen hommaa Herin vetäessä Ilkkaa, Heri tottakai sai mut kiinni ja päätti mennä ohi... eri puolelta kuin Ilkka. Nurinhan siinä mentiin ja itse satutin niskani ja sain loppupäiväksi pienen päänsäryn. Vauhia ja vaarallisia tilanteita Hymy

Pari kuvaa viikonlopulta:



Loppuun jälleen ylistystä Merjan & Kipin suuntaan: heti ekasta EVL:n kokeesta 1-tulos, vaikka ruutu (taas) nollille!! Huikea suoritus kertakaikkiaan!!! Pikku Kipi-neiti valmistuu TVA:ksi alta aikayksikön tätä menoa, huippujuttu!!