Keskiviikkona oli varsinainen hulinapäivä! Aamu aloitettiin kolmen tunnin metsälenkillä, kävin tyttöjen kanssa tsekkaamassa "läheisen" laavun josko sinne joku päivä ehtisi makkaraa paistelemaan.

Päivällä oli sitten ensimmäisenä vuorossa esineruutu Kaarinan kanssa. Koska esineruutua ei olla aikoihin otettu, tehtiin niin että Heri näki kun Kaarina lähti viemään esinettä, vein Herin autoon, ja Kaarinan tullessa takaisin vein Herin hommiin. No eipä siinä kauaa mennyt kun Hoo esineen mulle reippaasti toi Kaarina oli varsin närkästynyt siitä että Herillä oli vain yksi esine kun se noin vauhdilla hommia tekee, joten Kaarina kävi viemässä vielä toisenkin esineen joka nousi vielä nopeammin. Nyt siis Herille 2-3 esinettä, ja jotta Hoo ei ala vaihtelemaan niin voisin tehdä vaikka kaistaleita tms.

Esineruudun jälkeen suunnattiin raunioradalle jossa otettiin rullareeni-tarkennusharjoitus umpipiiloilla. Radan lähellä on kaksi puulaatikkoa n.. 5 metrin päässä toisistaan. Ensin mm meni toiseen boksiin Herin nähden piiloon ja kansi kiinni (välissä kivi jotta kansi jää raolleen). Lähetin Hoon joka aluksi luuli että mm on laatikon takana piilossa On se blondi. Kun Hoo hoksasi laittaa turpansa laatikon raosta sisään niin se sai rullan, ensin ei meinannut lähteä tuomaan mutta heti kun hihkaisin "tuo" niin Hoon päässä syttyi lamppu. Näytölle mentäessä Heri oli vieläkin sitä mieltä että mm on laatikon takana, hupsu.

Sitten vein Herin nurkan taakse piiloon ja mm meni toiseen laatikkoon piiloon. Lähetin Herin joka menikin ensin ekalle laatikolle, totesi nopeasti että siellä ei ole ketään ja alkoi etsiä. Jonkin aikaa se joutui tarkentamaan hajua mutta rullakin löytyi lopulta. Kun lähdettiin näytölle niin Hoo parka ehti jo unohtaa kumpi laatikko on kyseessä Eli näitä vaan lisää niin kyllä se siitä.

Raunioille mentäessä Kaarina bongasi hyppyesteen ja hullun kiilto nousi silmille... Pakkohan sitä oli käyttää tilaisuus hyväksi, ja hyppyytettiin Hiskiä ja Heriä edellisen päivän oppien mukaan. Sitten vielä mitattiin esteen korkeus, 1m 2cm Ja yli mentiin!

Hyppelyn jälkeen mentiin vielä telineille, olin itse vähän huolimaton tynnyrisillan ja keinun kanssa, muut sujui hienosti. Kantamisessa Heri pääsi poliisisetä Henkan syliin eikä neitokainen ollut moksiskaan. Pentuna tehdyt sylitysharjoitukset on siis olleet erinomaisen hyödyllisiä tätä silmälläpitäen.

Illan päätteeksi käytiin vielä näyttelyreeneissä, nyt oli eri kopeloitsija kuin viimeksi ja mun mielestä Heri aavistuksen jännitti. Tosin kouluttaja tuli suoraan kohti, meni eteen kyykkyyn ja katsoi suoraan silmiin. Heri antoi hienosti lääppiä, mutta eka kierros juoksua muiden kanssa oli aika härdelliä. Kyllähän se juoksi mutta joko veti tai kuikuili taakseen. Toka kierros menikin jo sitten paremmin, samoin lääppiminen sujui.

Sellanen päivä, joku oli hieman väsy kun pääsi kotiin

Oon muuten yrittänyt lihottaa Heriä, mutta reenipäivänä se ei saa kuin yhden ruoan ja kun reenejä on joka päivä niin... Kokeilussa on nyt kuivamuonana Jeppe Aktiivi, sen lisäksi Heri saa lihaa, puuroa, rasvaa, kasvissosetta jne. Sain myös Nutron ex-kasvattajakerhon kautta Cibau kuivamuonaa ja otin aktiiviruokaa. Tuon muonan otan varmaan kesäleirille mukaan, sinnekin on ilmoittauduttu. Mennään tänä vuonna metsäjäljelle (sikälimikäli Heri nyt juoksisi ennen leiriä...) jotta saadaan vinkkejä janoihin, esineisiin ja kulmiin.

Nyt iltapalalle!