Niin se aika menee ja pikku Herpiili on jo kolme vuotias!! Joko se nyt ois ihan aikuinen Blogista on hauska lukea mitä ollaan touhuttu tasan vuosi sitten, tai kaksi vuotta sitten. Hurjasti ollaan tultu eteenpäin, vaikkei se aina siltä tunnu.

Oli muuten hauskaa (tai miten sen nyt ottaa...) silloin kolme vuotta sitten kun Jaanalta tuli tekstaria syntyneistä pennuista, blondeja uroksia tuli liukuhihnalla ja kaksi blondia narttua. Oli silloin Katin kanssa Lihasulassa lenkillä, ja järkytyin moisesta niin että oli pakko istua kannonnokalle sulattelemaan (ja kiroamaan) asiaa. Tilauksessa oli merkkarinarttu, mitä ihmettä mää millään blondilla teen Yhdistelmä kuitenkin kiinnosti, ja päätin luotaa kasvattajaan: jos näyttää siltä että jompikumpi nartuista vaikuttaisi sopivalta harrastuskaverilta niin sitten otan blondin. Ja näinhän kävi, ja voi veljet että olen tyytyväinen ja onnellinen että ten tuon päätöksen! Mitä elämä olisikaan ilman Herppaa

Ja sitten reeneihin:
Jälkikokeen jälkeen käytiin torstaina agilityssä, aika pieleenhän se meni kun molemmat oltiin molemmat väsyneinä, ja ilmoitinkin kouluttajalle että otetaan vain yksi rata. Kyllä se sitten lopulta saatiin jotenkuten sujumaan, mutta ehkä ois pitänyt jättää väliin.

Perjantaina oli tokoringin reenit, otin paikkamakuun, ruutua ja metallinoudon. Paikkamakuun alussa piti taas vaihtaa etutassujen paikkaa ja käännellä lonkalta toiselle. Tulin sitten pois piilosta ja pysyttelin näkyvillä, palkkasin kun oli nätisti. Tän vois nyt ottaa projektiksi takapihalla niin että istun Herin edessä ja palkkaan kun on hievahtamatta.

Ruutu oli vähän hankala, olin vienyt namilätkän sinne mutta perhanan varikset kävi syömässä Herin herkut!! Oltiin eteläpuistossa missä reenataan agilityä, ja nuo linnut on varsin tehokkaasti oppineet että koiraihmisillä on aina jotain hyvää mukana... Ruutu tehtiin niin ettei Heri nähnyt sen kasaamista, samoin namit vietiin valmiiksi ja olivat pienessä hiekkakuopassa että näkee ne vasta kun on ruudussa.

Heri lähti tosi hyvin vauhdilla ruutuun, tosin käväisi oikean etumerkin kautta ennenkuin bongasi namit. Toinen samallatavalla, parempi. Kolmas niin ettei namilätkää enää ollut, vaan heitin pallon Herin yli kun se oli ruudussa. Neljäs niin että kun oli ruudussa huusin "odota!" ja Herihän pysähtyi kuin seinään Palkaksi tästä taas pallo. Vasta reenin jälkeen tuli mieleen että mitäs se Merja onkaan joskus tästä sanonut, pitikö se olla niin että ekalla kerralla siellä ruudussa ei ois mitään...? Täytyy tiistaina kysästä kun käydään reenaamassa pk-tottista.

Loppuun metallinouto vieraalla kapulalla, ja Heri ei suostunut ottamaan sitä suuhun Siis mitä ihmettä, metalli on ollut Herille aina kiva lelu! Tosin ei olla aikoihin otettu, mutta nytpä tiedän mitä reenataan ruoka-aikoina...

Yks hakureeni on muuten jäänyt turinoimatta, en muista mikä reenin nimi oli mutta se oli varsin mielenkiintoinen:
Ensin maalimies (Mia) vei Herin metsään, josta kutsuin sen luokse ja lähetin toiselle molarille (ääniapu). Kun oltiin menty näytölle jätinkin Herin maalimiehelle ja itse palasin keskilinjan tuntumaan mistä kutsuin Herin luokse, ja lähetin sen (tää ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan) sen heti seuraavalle molarille (ääniapu), tällä sama juttu, eli Hoo jäi taas sinne, palasin keskilinjalle, kutsuin Heriä ja lähetin vikalle. Heri ei selvästikään tykännyt jäädä maalimiehen luokse (pidettiin valjaista kiinni), mutta lähti aina täysillä uuteen lähetykseen. Näitä pitää tehdä lisää, nyt kun tiedän miten toi lähetys pitäis tehdä niin ehkä seuraavalla kerralla en söhlää siinä niin kauaa...