Torstaina sovittiin aamuksi tottisreenit Kyötikkälään Simon & Retun kanssa, heillä kun on lauantaina BH edessä.

Laitoin ensin Herin paikkamakuuseen siksi aikaa kun Retu suoritteli omia kuvioitaan, hyvin Hoo makoili, myös silloin kun kävin vähän ohjeistamassa Simoa.

Sitten otettiin liikkeestä istumista, nyt istui joka kerta, jee! En kuitenkaan luota siihen että istuu kokeessa koska nyt oli vire kohdillaan ja Herpalla into piukeella. Mutta hyvä että ainakin reeneissä osaa Hymy Kokeessa täytyy muistaa sanoa selkeästi se istu-käsky, ja ehkä hivenen hidastaa vauhtia.

Seuraamista otin myös, palkka heti täyskäännöksen jälkeen.

Sitten luoksetuloa, ensin ihan loppuun asti ja voi saamari mitä vauhtia tuo eläin tulee... Lenkillähän otin sille eilen aamulla luoksetulon ja mokoma juoksi täysiä päin!! Nyt tuli kuin ohjus mutta aika hienosti jarrutti just edessä ja istui eikä törmännyt. Sen jälkeen luoksetulo niin että sai juosta lelun kimppuun mun jalkojen välistä.

A-este nouto, ei ongelmia ja intoa oli nyt enemmän kuin aikoihin. Sitten eteenmeno, eri suuntaan kuin edellisillä kerroilla ja neitokainen aivan pihalla... Juoksi A-esteelle ja kutsuin pois. Sitten varmistin että näkee loppupalkan ja nyt oli ok eteenmeno. Tää pitäis kyllä käydä tekemässä kisapaikalla ennen koetta mutta en usko että jaksetaan ajella... En usko että Herin tottis tähän kaatuu, toivotaan ainakin että muut menee sen verran hyvin. Ja kyllä se menee Hymy

Tänään pitää pakata ja huomenna lähdetään kohti Kuopiota ja Gipsterniläisiä, kiva nähdä taas tuttuja naamoja Hymy Kaarinaltakin tuli vielä viime hetken ohjeita, kiitos kiitos, koitan muistaa noudattaa niitä.