Talvi tuli vihdoin, tai ainakin toistaiseksi. Ihanaa kun ei tarvi pestä kurasia koiria ja metsässä on valkoista. Tästä innostuneena ollaan ulkoiltu reippaasti, tiistaina kävin tunnin aamulenkillä molempien kanssa ja vielä päivällä parin tunnin metsälenkillä. Keskiviikkona parin tunnin metsälenkki kaikki kolmisin, ja vielä illalla kävin Herin kanssa Kirskaanniemessä parin kilsan iltakävelyllä. Heri oli tosi reipas vaikka metsä oli pilkkosen pimeä, mulla nyt oli otsalamppu mutta Herillä ei ;) Hyvin se polulla pysyi ja löysi makkaranpaistopaikalle, kävin kattomassa miltä näyttää kun lauantaina pitäis sitten saada paistettua ne makkarat.

Kirskaan jälkeen käytiin vielä pikku remmikävelyllä ennen Koirakerhon syyskokousta, harmi vaan ettei ketään tullut vastaan. Ehdittiin vielä käymään Maikki-collienkin kanssa pikku kävelyllä, ensin Heri ois vaan riekkunut kahdella jalalla mutta lopulta se rauhoittui ja kävely onnistui varsin mallikkaasti. Sisällä olikin mukavasti päänvaivaa pikkuiselle (no joo, isohan se jo on...) kun ihmisiä oli ihan kivasti ja aika moni tuli rapsuttelemaan Heriä. Ensin se jännitti mutta sitten antoi kenen tahansa lääppiä. Marjut hoksasi katsoa hampaatkin ja hyvinhän tuo vieläkin onnistui :) Kokouksen aikaan Heri levittäytyi lattialle syömään puruluuta ja oli vaihteeksi oikein fiksusti :) Kotona oli sitten taas niiiiin rauhallinen penikka että oikein nautin katsoa sen unta.

Tiistai-iltana muuten leikkasin trimmerillä Qiran tassukarvat, se kun pysähteli vähän väliä irroittelemaan jäätilsoja käpälistään. Mietin että mitähän Heri tuumis trimmauskoneesta vaikka sille ei vielä jäänyt kökköjä, joten tuumasta toimeen. Heri kynsienleikkuuasentoon ja trimmeri päälle. Eipä Heri ollut moksiskaan joten nyt senkin varpaat on trimmattu =)

Muutama kuva metsälenkiltä:

1093254.jpg
Riekkumista...

1093255.jpg
Vahdit vauhdissa, kukaan ei pääse yllättämään :)

1093257.jpg
Mää pidän huolen ettei kukaan käy kimppuun takaapäin

1093256.jpg
No katsoohan ne kerrankin samaan suuntaan ja molemmat (lue= Heri) pysyvät vielä paikoillaankin...

Ainiin, se Lahden näyttely nyt jääkin väliin kun tuli buukattua risteily samalle viikonlopulle, pah tätä lahopäätä kun ei muistanut laittaa näyttelypäivämäärää ylös... eli seuraava esiintyminen taitaa ollakin sitten vasta Tampereen KV:ssä junnuissa, voi kauhistus! Ois ollu ihan kiva saada pari pentukoettelemusta alle, mutta tarvinnee sitten kierrellä mätsäreissä (joita toivottavasti järkätään jokunen ensi vuoden alussa).