Lauantaina lähdetiin aamulla aikaisin ajelemaan kohti Oriveden agikisoja, Herin ensimmäisiä virallisia. Fiilis ei ollut ihan kohdillaan, menin vähän kuin velvollisuudentunnosta: viemään agimestispalkinnot ja ruinaaman juttuja hoffilehteen. Paikanpäällä oltiin aika tarkalleen 8.30, tuomari totesi Herin ilman mittausta maxi-koiraksi Mikrosirun luku sujui hyvin, eikä Herillä ollut mitään hätää vaikka vieras ihminen roklasi.

Sitten lähdettiinkin läheiseen metsään lenkille väsyttämään pikkukoiraa, ja hienot maastot olikin lenkkeillä. Heri tuntui väsähtävän mukavasti metsälenkistä, ja kun aamulla oli vielä saanut ruoankin niin elättelin toiveita että neiti pysyisi edes jotenkuten hanskassa. Heri oli lähtövuorossa heti kolmantena, joten pian rataantutustumisen jälkeen päästiinkin tositoimiin.

Lähtö ei taaskaan ottanut onnistuakseen, joten melkein yhdessä sinkaistiin radalle. Aika sujuvasti se menikin alkusähellyksen jälkeen, kolmanneksi viimeinen este oli pujottelu mikä jänskätti, vaikka ollaankin reenattu aamuin illoin kotipihassa. Pujottelu meni aivan loistavasti, ja kun kaksi vikaa estettä oli ylitetty niin tajusin että puhdas ratahan siitä tuli!! Heti ekasta kisasta LUVA ja vielä lippu agimestisfinaaliin! Jee

Ennen toista rataa käytin Heriä taas vähän metsässä, itsellä tosin oli jalat jo melko väsyneet kun olin Qirankin kanssa käyny metsälenkillä Herin radan jälkeen... Tokalta radalta tuli sitten 10vp, pari ohjausvirhettä kostautui heti. Muuten olin kyllä supertyytyväinen Heriin, lähtökin onnistui tässä paremmin.

Sitten lähdettiin kotiinpäin, käytiin syömässä ja otettiin pikku päikkärit. Kuudelta auton nokka taas kohti Orivettä, matkalla alkoi satamaan aika kiitettävästi joten fiilikset alkoi vähän laskemaan. Kun näin kolmosluokan radan niin totesin että jos muistan mennä radan oikeassa järjestyksessä niin se riittää... Oli meinaan semmoiset kiemurat ja ansapaikat. Rataantutustuminen tuntui päättyvän ihan liian pian, ja kaikenlisäksi Heri olisi lähtövuorossa heti toisena. Onneksi siinä jaettiin jotain palkintoja ja ehdin kelaamaan päässäni rataa pariin kertaan.

Ja sitten lähtöön, Heri kävi melko lämpöisenä (ei oltu ehditty metsäilemään), eikä lähdöstä meinannut tulla yhtään mitään... Piti sitten päästää niskavilloista irti ja karjua ohjeita takaapäin. Sain Herin kiinni neljännellä esteellä ja sitten meno olikin melko sujuvaa, vaikkakin melkoista räpellystä. Kun pääsin maaliin niin hihkaisin helpotuksesta, vaikka vähän epäilytti että tulikohan se rata suoritettua oikein vai tuliko hylky, ja kuinka paljon virheitä sinne mahtoikaan tulla...

Siinä ehdin jo Jaanallekin laittaa viestiä että finaalirata on ohi mutta tuloksesta ei tietoa, mutta mitään isompaa uutista on turha odottaa. Kun sitten samalla sain kuulla että me voitettiin En ihan heti uskonut mokomaa ja piti äkkiä soittaa Jaanallekin että komento takaisin, agimestaruus on taas Gipsternillä! Niin siinä siis kävi että Herpasta tuli heti ekoissa agikisoissaan HOFFIEN AGILITYMESTARI

Kuva kertoo enemmäin kuin tuhat sanaa

 

kuva: Ilkka Karvinen

Onhan meillä vielä työsarkaa tässä agilityssä(kin), mutta kyllä vaan on mukava fiilis nyt

Kiitos Jaana monitoimi-Herpasta joka skarppaa kisoissa huippusuorituksiin!