Sunnuntaina käväisin siis vetämässä pentureenit, ei ole tullutkaan penneleitä kouluteltua pitkään aikaan ja olipas yllättävänkin kivaa! Pentujenomistajat on siitä kivoja että he ovat avoimia kaikille uusille ehdotuksille, ja ennakkoluulottomasti kokeilevat kaikkea. Ensin tsekattiin osallistujien namit, ja muutamalle piti antaa ohjeita millaisia niiden pitäisi olla. Sitten harjoiteltiin kontaktia, remmissä kävelyä, leikkimistä ja rauhoittumista. Puoli tuntia meni aivan liian pian!

Sen jälkeen jatkettiin Heri agireeneillä, meidän lisäksi oli vain yksi koira joten saatiin tunti käytettyä tehokkaasti. Harjoiteltiin lähtöjä, lähtöjä, lähtöjä... Myös A:n kontaktia (A-este oli pöydän päällä) ja lopuksi päästiin kirmaamaan yksi helppo rata. Herillä alkaa selvästi kisamoodi olemaan kohdillaan, sen verran vimmoissaan se meinaan oli. Kouluttajakin tuumas että "No nyt on Heri oma itsensä", Herppa kun oli viime reeneissä ollut niiiin kiltti ja rauhallinen Hymy

Hommia jouduttiin siis tekemään, mutta ihan onnistuneet reenit oli. Hoksasin että Heri kuumuu siitä kun juoksen rataantutustumista, eli nytkin juoksentelin päättömästi radalla vaikka otettiinkin vain lähtöä eli yhtä estettä.

Kapulareenejä on nyt tehty 257 toistoa, toisinaan Heri hoksaa heti napata kapulan maasta pureksimatta, toisinaan taas sen pitää rouhasta oikein kunnolla. Joka kerta pitää siis ottaa uusi kapula käyttöön, onneksi niitä löytyi varastonsiivoamisen yhteydessä jokunen kappale.

Qira-mummelikin pääsi agiliitelemään Pusu Muori meni putken, pujottelun ja A-esteen (joka siis oli pöydän päällä) ja oli aivan onnesta soikeana. Ainiin, käytin Qiran viime tiistaina lekurilla kun pelkäsin että sillä on munuaisissa jotain vikaa, se kun oli mielestäni juonut enemmän kuin normaalisti. Noh, verikokeet oli kaikki täysin ok ja pissanäyte myös HymyHymyHymy Qirppuli siis jatkaa tassutteluaan meidän ilona, päivä kerrallaan Hymy