Aivan ensimmäiseksi ONNEA Kaarina ja Hiski, eilen parivaljakko sai kolmannen 1-tuloksen EVL:stä joten Hiskistä tuli TVA! Mikä raivostuttavinta, tokohan on tämän parin sivulaji eikä Kaarinan itseasiassa pitänyt ikinä tokoilla confused0005.gif Toivottavasti K&H vielä kuitenkin jatkavat edes huvikseen tokoilua, vaikka metsäily onkin kivempaa, nyt kun me Herpan kaa vihdoin päästiin sinne EVL:ään Hymy

Eilen käytiin polkaisemassa metsäjäljet Mikon kanssa, tehtiin ristiin eli Miko Herille ja minä Akulle. Molemmat jäljet oli rapiat 500m, ja oli muuten outoa tehdä noin lyhyt jälki kun on tottunut tuskailemaan pöpelikössä pidempään Hiskin 1,5km jälkien kanssa Silmänisku

Herillä oli lopussa ruoka ja keppi, tarkoitus oli vähän tsekata miltä jalka tuntuu. Se on ollut nyt ihan kunnossa ja ehkä varon sitä turhaan. Alku oli vähän vaikea, varsinaista janaa ei ollut vaan Herppa sai itse etsiä jäljen. Ja metsään meni, alku oli melkoista sekoilua. Sitten yhtäkkiä alkoi tuttu nuuskutus, ja meikää vietiin kuin litran mittaa!! Olin heti alkuvaiheessa jalat hapoilla ja vaivoin sain pidettyä narusta kiinni, sellaista vauhtia Herppa paineli! Eikä muuten yhtään kysellyt tai miettinyt, päämäärä oli neitokaisella selkeä. Oma kunto meinas pettää, mutta lopulta löytyi loppukippo ja meikä istui mättään reunalle täysin voipuneena. Heri oli oikein tyytyväinen, ruoan jälkeen oli sitä mieltä että hommia vois vielä jatkaa Nauru

Mulle jäi äärimäisen hyvä mieli, en tiedä mistä ekan jäljen epäonnistuminen johtui (siellä alueella on muuten jälkeenpäin nähty hirviä...); oliko syynä tauko, motivaation puute vai mikä. Ja se, että jälki onnistui nyt kerrassaan erinomaisesti voi myös johtua monesta syystä: motivaatio on saatu kohdalleen (ruoka jäljen päässä), vieraan tekemä jälki on haastavampi (kisoissa Heri on yleensä ajanut paremmin kuin reeneissä) vai onko Heri nyt saanut taas juonesta kiinni? Jokatapauksessa treeni on tehnyt hyvää.

Metsäjäljessä on hankalaa myös se, että en pysty kontrolloimaan Heriä mitenkään. Tottiksessa saan sen hanskaan ja se tekee niinkuin haluan, mutta metsässä en mahda sen mielenliikutuksille mitään. Huoh. Pitäis vaan luottaa että kyllä se hoitaa homman, mutta kun Heri on niin omapäinen ja vähän itsekäskin, niin en voi varmaksi sanoa miksi se sitä hommaa tekee. Qira oli niin helppo kun se teki (ja tekee) asioita miellyttääkseen mua, mutta Heri on oman itsensä herra Hymy